Puumalan Taideyhdistys ry

TAITEEN HARRASTAJAT PUUMALASSA

Taideyhdistys on toiminut jo yli 55 vuotta

Puumalan Taideyhdistys tukee kuvataidetoimintaa Puumalassa järjestämällä kursseja ja taidenäyttelyitä kuvataiteista kiinnostuneille. Taideyhdistys Puumalaan perustettiin vuonna 1963, toiminta alkoi vuonna 1964. Tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu noin 35 jäsentä.

Opastusta taiteen tekemiseen

Tutustumme erilaisiin tapoihin luoda taidetta. Tässä harjoitellaan spraymaalausta yhdistyksen jäsenen Pekka Huikon opastuksella.


Taiteen tekemiseen tarvitaan

Oppimestareita

Puumalan Taideyhdistys toimii yhteistyössä Puumalan Kansalaisopiston kuvataideryhmän kanssa. Tällä hetkellä kuvataideopettajana toimii Eija-Riitta Parkkinen.

Tunnelman etsiminen

Kuvataiteessa on tärkeää oikean tunnelman löytäminen, joka johtaa uuteen inspiraatioon ja uuden taiteen syntymiseen.

Mitä kuva esittää

Olleellista taiteen teossa on tunnelman lisäksi löytää kuvan esittävyys. Pyritäänkö toistamaan luonnollista maisemaa, vai esitetäänkö enemmän taiteen tekijän tunnetilaa?


Puumalan kuvisleirit

Puumalan Taideyhdistys ry. järjestää joka kesä lasten kuvisleirin Lintusalon koululla.

Toteutunutta toimintaa vuonna 2021

Oma maa Taidenäyttely Kunnantalolla

Lasten kuvisleiri

”Saimaan sylissä”

 

Kaunis Veera risteily 24.7.

Risteily tehtiin Luukkolasta Taipalsaaren Sarviniemeen Kaunis Veera laivalla, mukana Taidedyhdistyksen jäseniä, sekä luontoretkeilijöitä

Talkkunan syystapahtuma 29.8.

Talkkunan syystapahtuma Erä-Enson majalla toteutettiin yhdessä Luontoretkeilijöiden kanssa.

  • saunomista
  • uintia
  • ruokailua
  • lintupönttöjen tekoa
  • karaokea ym.

Kuopion kulttuuriretki

Koupion kulttuuriretki toteutettiin Puumalan kunnan avustuksella yhdessä luontoretkeilijöiden kanssa. Käytiin korttelimuseossa ja Minna Canth museossa, Kuopion Taidemuseossa jossa oli Leonardoda Vinci virtuaalinäyttely. Käytiin katsomassa Kuopion teatterissa Sademies esitystä.

Pikkujoulut 4.12.

Pikkujoulut pidettiin Ravintola Poijussa

-ohjelmassa oli ruokailua ja yhteislaulua Saaristo trion kanssa

Historiikin myynti

Puumalan taideyhdistyksen historiikin myyntiä jatketaan.

Koronaepidemiasta johtuen voi toiminta peruuntua, tai ajankohdat muuttua. Pyrimme ilmoittamaan muutoksista kotisivuilla, tai jäsenistölle suoraan tekstiviestillä.

Jäsenhankinta

Tehostetaan jäsenten aktiivisuutta ja panostetaan jäsenhankintaan. Jäsenmaksu 15 € vuodessa. Näyttelymaksu 10 €

Tilinumero: FI87 5371 0140 0110 40

Yhteistyö

HIISIPOLKU

Kehitetään yhteistyötä muiden paikallisten yhteisöjen ja yhdistysten esim. Luontoretkeilijöiden kanssa ja Puumalan yhtenäiskoulun kanssa. Osallistutaan Puumalan Luontoretkeilijöiden ja Puumalan kunnan Hiisipolkuprojektiin, Taideyhdistyksen osana on tuottaa tarinaa polun ”pysäkkipaikoille”: Tavoista, luonnosta, suomalaisista uskomuksista jne.


Yhteystiedot

Puumalan Taideyhdistys ry.
Kaijalahdentie 133, 52200 Puumala

taideyhdistyspuumala(a)gmail.com

Toimihenkilöt:

  • Puheenjohtaja: Tapio Hulkkonen tapio.hulkkonen(a)gmail.com
  • Sihteeri: Aino Keijonen aiskukei(a)gmail.com
  • Rahastonhoitaja: Leena Huikko leena.huikko(a)hotmail.com
  • Johtokunnan varajäsenet: Aila Mäkinen, Raili Leppänen, Merja Härkönen

Ota meihin yhteyttä:


Copyright Puumalan Taideyhdistys ry. – All rights reserved